Leningradin saarron murruttua aloitti Puna-armeija suurhyökkäyksen Suomea vastaan molemmin puolin Laatokkaa, 9.6. Karjalan kannaksella ja 21.6. Maaselän ja Aunuksen kannaksilla. Etelässä 23. Armeijan (Tserepanov) ja 21. Armeijan (Gusev) tavoittena oli murtaa suomalaiset joukot ja edetä vuoden 1940 Moskovan rauhan rajalle. Sen valmisteluna Leningradin Rintaman Esikunnan 4.5. antaman käskyn mukaan ryhtyi 23.Armeija tuhoamaan tykistöllään 5.5. suomalaisten 76 km leveän pääpuolustusaseman paikannetut maalit. Ammuskulutus oli aluksi rajoitettu ja sitä jatkui 25.5. asti. Uusia tykistö- ja kranaatinheitin yksikköjä keskitettiin Kannakselle 1.6. mennessä, lavaston ja rannikkotykistön lisäksi 228 patteristoa, 18 jalkaväkidivisioonaa ja kaksi linnoitusaluetta. Kannakselle oli tuotu noin 270 000 miestä käsittänyt maavoimien voimaryhmä, jota tukivat ilmavoimien ja laivaston yksiköt. Neuvostojohdon mukaan Suomen asia on oltava ratkaistu ennen Berliinin etenemistä.
9.6. klo 8.00 aloitettiin kymmenen tuntia kestävä pääaseman kenttälinnoitteiden tuhoamistulivalmistelu koko Karjalan Kannaksen leveydeltä. Sitä ennen 13. Ilma-armeijan ja Punalipun Itämeren Laivaston Ilmavoimat pommittivat suomalaisten asemia, selustaa ja toista puolustus- eli VT-asemaa. Tulituksen harvennettua pääaseman suomalainen tykistö ja kranaatinheittimistö ampuivat etulinjan eteen ns. torjuntoja, joilla pysäytettiin vihollisen jalkaväen hyökkäykset. Klo 18.00 aloitettiin väkivaltaiset tiedusteluhyökkäykset 92. D:n ja 10.D:n toimesta Kaljalan ja Valkeasaaren suunnissa sekä Suomenlahden rannan tuntumassa. 10.6. klo 6.00 alkoi 140 minuuttia kestänyt tulivalmistelu. 21. Armeija aloitti hyökkäyksen klo 9.00 painopistesuunnissa ja nopeasti kaikki neljä pääpuolustusaseman taisteluhautalinjaa vallattiin. Iltapäivällä hyökkäys pysähtyi hetkeksi Mainilan lounaislaidalla suomalaisjoukkojen vastarintaan. Divisioonan joukot ylittivät Rajajoen ja saavuttivat klo 23.00 mennessä Jäppilän. Leningradin Rintaman Esikuntaa huolestutti kuitenkin 10.6. illalla 97. AK:n, 109 AK:n ja 30. Kaartin Armeijakunnan hitaampi edistyminen. Suomalaiset joukot vetäytyivat VT-asemaan. STAVKA:n Leningradin rintaman komentajalle 11.-12.6. yöllä antaman käskyn mukaan Viipuri oli vallattava kuudessa tai seitsemässä vuorokaudessa.
Kenraalimajuri Pajarin johtaman 3. Divisioonan Esikunta siirtyi 10.6. Viipurista Uudellekirkolle Petäjäniemen kartanon alueelle. Rintamavastuussa olivat vasemmalla eversti Vuokon JR 11 ja oikealla everstiluutnantti Ravilan JR 53. Divisioonan reservinä oli majuri Loimun komentama Erillinen Pataljoona 13. 21. Armeijan Esikunta sai 12.6. klo 3.20 taistelumääräyksen vallata Kivennapa, Kuuterselkä, Sahakylä ja Metsäkylä. Vammelsuun kohdalla 109.D:n hyökkäys pysähtyi suomalaisten joukkojen voimakkaaseen tulitukseen. Kuuterselän suunnalle perustettu Liikkuvan Panssariryhmän eteniminen pysähtyi 12.6. VT-asemaan. Hyökkäys uusittiin päivällä yhden jalkaväkirykmentin yhteydessä, mutta se keskeytettiin tuloksetta jääneenä. Joukkoja organisoitiin uudellen ja vahvistettiin, sillä Kuuterselkä katsottiin yhdeksi painopistesuunnaksi. 14.6. aamulla alkoi uusi hyökkäys kahden armeijakunnan,108.AK ja 109.AK tykistön, raketinheittimien ja ilmavoimien tukemana. Ensimmäisten taisteluhautojen valtauksen jälkeen Kuuterselän kylä vallattiin klo 13.00 ja osa hyökkäysjoukoista ryhmitettiin puolustukseen kylän peltoaukeille. Suomalaisten panssariesteeseen saatiin ammuttua aukko klo 14.00 ja hyökkäys eteni klo 17.40 Kuuterselän aukeille. Sotasaaliiksi saatiin viisi panssaritorjuntatykkiä ja noin kymmenen vankia. Hyökkäys eteni ja klo 18.00 mennessä 1,5 km Liikolan suuntaan. 226. Jalkaväkidivisioona ja 996.Jalkaväkirykmentti, 98. Panssarirykmentin tukemana hyökkäsi Mustamäkeen, joka vallattiin klo 19.30. Yksi Jalkaväkirykmentin pataljoona suunnattiin rautatietä pitkin Kanneljärven suuntaan. Majuri Keravuoren II/JR53 vetäytyi 14.6. Kuuterselän kyläaukean tukilinjalle ja 3. Divisioona reservissä ollut majuri Heinon I/JR48 lähetettiin Kuuterselkään, josta suomalaisjoukot vetäytyivät puolenpäivän aikoihon Liikolan suuntaan. Sahakylän suunnalla olleen Majuri Jahnukaisen I/JR53 menetti aamulla asemansa, mutta esikunnan ja huollon miehistä kootun osaston avulla ne vallattiin lähes kokonaisuudessaan takaisin. Vihollinen uusi kuitenkin hyökkäyksensä ja valtasi jälleen Sahakylän asemat. Everstiluutnatti Peitsaran komentama JP6 lähetettiin avuksi ja yksi komppania yhdessä I/JR53:n kanssa valtasivat asemat takaisin. Niistä vetäydyttiin kuitenkin ja komentaja perusteli päästöstä Kuuterselän tapahtumilla. IV Armeijakunnan Esikunnassa ryhdyttiin heti suunnittelemaan Kuuterselän sisäänmurron tapahduttua Panssaridivisioonan käyttöä vastahyökkäykseen. Kenraalimajuri Pajari siirsi johtamisvastuun Kuuterselässä kenraalimajuri Lagukselle. Käskyn mukaan VT-asema oli otettava kokonaisuudessaan haltuun ja pidettävä se. Vihollisen toiminta joukkojen selustassa esti kuitenkin suunnitteilla olleet vastahyökkäykset. Päämajan käskyt pysyä asemissa tavoittivat irtaantuneet joukot liian myöhään. VT-asema oli 15.6. vihollisen hallussa Kuuterselästä Vammelsuuhun. Syntynyt aukko oli liian suuri kurottavaksi umpeen vastahyökkäyksellä. Kuuterselästä koilliseen VT-asema oli lähes kokonaan suomalaisten hallussa. Suomalaisen Panssaridivsioonan hyökkäys 14.6. klo 23.30 aiheutti viholliselle vaarallisen tilanteen. Divisoonan joukot valtasivat Kuuterselän kylän alueen 15.6 klo 15.30 ja jatkoivat etenemistään Liikolaan, joka saavutettiin klo 20.15. Siellä joukot ryhmittäytyivät puolustukseen kenraalimajuri Laguksen kenraaliluutnantti Laatikaiselle tekemän ehdotuksen mukaisesti. Suomalaisten vastahyökkäys Kuuterselkään katkaisi 286. Divisioonan yhteydet selustaan.
Ylipäällikkö Mannerheim määräsi 14.6. kenraaliluutnantti Oeschin Kannaksen joukkojen komentajaksi. 15.6. luovuttiin Päämajassa suunnitelmista VT-aseman takaisinvaltaamiseksi. Kenraaliluutnantti Oesch ehdotti ylipäällikölle joukkojen vetämistä Viipurin-Kuparsaaren-Taipaleen -linjalle. 15.6. illalla antoi Ylipäällikkö Oeschille toimintaohjeen. Karjalan kannaksen joukkojen oli tilanteen vaatiessa siirryttävä koko rintamallaan viivytystaisteluun. 3. Divisioona, jossa JR 53 mukana siirtyi vuoden 1940 rajan luoteispuolelle puolustukseen.
