Viimeinen hyökkäystehtävä
10. divisioonan ja 15. divisioonan välirajaa tarkennettiin 6. syyskuuta siten, että sen viimeinen osuus kulki Iso-Korkiamaassa sijainneen maanviljelyskoulu-karttasanan v-kirjaimesta etelään suuntautuvaa purolinjaa pitkin Silantojärveen. Divisioonan taisteluosastojen hyökkäyskaistojen välirajoihin kohdistui myös muutoksia. Tehtävät sen sijaan säilyivät entisellään. Taisteluosasto Maskulan ja Taisteluosasto Vänttisen uusi väliraja kulki linjaa Tikanmäen eteläpuolella oleva tienhaara–siitä kaakkoon–metsäkannaksen poikki noin kaksi kilometriä koilliseen pisteestä 154–Suojärvi–Maaselkä (Maskulalle kuuluen). Välirajan loppuosaa tarkennettiin heti seuraavana päivänä niin, että se kulki Suojärven eteläosasta Silantojärven keskikohdalle niin, että välialueella ollut Kaitala kuului Maskulalle.
Taisteluosasto Maskula oli koottu 7. syyskuuta divisioonan käyttöön pääosin Kaitalan maastoon todennäköisimpinä käyttösuuntinaan Lappalaisenmäki tai Ryyppälä. Lopulta toteutettu hyökkäys kattoi molemmat suunnat. Taisteluosasto Vänttinen jatkoi pääosillaan hyökkäystään Novaja–Maaselkä–Heinola suunnassa tavoitteenaan Heinolan tienhaara. Osa joukoista oli suunnattava tien Novaja–Ryyppälä suunnassa tavoitteenaan Ryyppälän tienhaara.
Jalkaväkirykmentti 1:n hyökkäysvaiheen viimeinen tehtävä annettiin 10. divisioonan esikunnasta 8. syyskuuta. Taisteluosasto Vänttinen päädyttiin kokoamaan Novajan maastoon ja antamaan sen tehtävä Kaitalan maastossa hyökkäyksen valmistautuneen Taisteluosasto Maskulan toteutettavaksi. Samalla poistettiin mainittujen taisteluosastojen väliraja, joten Taisteluosasto Maskulan kaista laajeni käsittämään molemmat entiset kaistat. Taisteluosasto Kääriäinen toimi Maskulan oikealla puolella Lappalaisenmäen länsipuolella. Taisteluosasto Maskulan tehtävänä oli jatkaa hyökkäystä Taisteluosasto Vänttisen Silantojärven lounaispuolella ja Myllymäessä olleiden osien ohi, hyökäten pääosillaan tien Maaselkä–Heinola suunnassa ensimmäisenä tavoitteenaan Heinolan tienhaara, jossa tuli olla valmiina toimimaan etelään tai itään. Taisteluosaston tuli osillaan hyökätä tein Novaja–Ryyppälä suunnassa tavoitteena Ryyppälän tienhaara, joka tuli ottaa lujasti haltuun. 15. divisioonan etenemistä tuli lisäksi avustaa Lukkarinmäen suunnassa ja valmistautua tilanteen siellä ratkettua etenemään Nakkalovon suuntaan ja varmistamaan ylimenokohta Lempaalanjärvien välissä. JR 1 oli saanut hyökkäysvaiheen vaativimman tehtävänsä. Rykmentti oli taisteluissa kulunut ja sen voima tuli jakaa kahteen toisistaan selvästi erillään olevaan suuntaan, Heinolan tienhaaraan ja Ryyppälään, ja kuten tehtävänmuutos vielä jäljempänä vaikutti, myös kolmanteen suuntaan, Silantojärven ohi kiertäen ja kohti pohjoista. Myös valmistautumistehtävät olivat vaativia ja voidaankin ajatella, että oli jo aika, että hyökkäysvaihe vain vuorokausi tämän mainitun operaatiokäskyn antamisen jälkeen keskeytettiin. Toki rykmenttiä vastassa olleet vihollisjoukot olivat väsyneitä, kuluneita ja osittain pelkkiä lähes täysin tuhottujen joukkojen rippeitä.
Eversti Maskulan suunnitelman mukaisesti ryhmityksessä vasemmalla Kiviniemi–Pietari tien tuntumassa hyökkäsi III pataljoona. Sen alkuperäisenä tehtävänä oli hyökätä Ryyppälän risteysalueen länsipuolelle, ryhmittyä siihen puolustukseen ja suojata rykmentin pääosien vasen sivusta ja jatkaa eri käskyllä hyökkäystään Silantojärvelle. Taisteluosaston painopiste muodostettiin mantereen puolelle, jonne suunnattiin I ja II pataljoona, jotka hyökkäsivät rinnan. I pataljoona hyökkäsi vasemmalla tavoitteenaan Lempaalanjärven länsiranta. II pataljoona puolestaan eteni oikealla tavoitteenaan Rivalinmäki. III pataljoonan tehtävä muuttuikin 8. syyskuuta kello 02.15 siten, että pataljoonan oli hyökättävä aamulla Silantojärvi kiertäen pohjoiseen kivitien suunnassa ja ottaa haltuunsa Silantojärven sekä Lempaalanjärven välinen purolinja. Ryyppälään ryhmittyminen siis jäi pois. Tämän vuoksi myös I pataljoonan tehtävää muutettiin ulottumaan Ryyppälän alueelle. Käskyt pataljoonille annettiin 8. syyskuuta aamukuudelta ja liikkeelle lähdettiin heti sen jälkeen.
Eversti Maskula oli käskenyt yhden joukkueen tiedustelemaan Lempaalan aluetta. Joukkueelle oli käsketty polkupyörät kulkuvälineiksi nopeuttamaan matkan tekoa. Kun joukkue oli lähtenyt kohti Lempaalaa, oli joukkueen johtajalle kerrottu, että rauhassa voitte mennä eteen. Joukkue oli matkallaan ohittanut tykistön tulenjohtopartion. Joku tykkimiehistä oli kysynyt joukkueenjohtajalta, että mihin olette menossa ja sanonut samalla, ettei eteen ollut voinut mennä, koska vihollinen oli siellä. Joukkueenjohtaja oletti tiedustelutehtävän antaneella olleen paremman käsityksen etulinjan kulusta ja päätti jatkaa tehtäväänsä. Joukkue oli polkenut pyörillä noin 30 minuuttia ja olivat olleet lähestymässä Kivarinjokea. Edestä oli alkanut kiivas tulitus. Joukkue oli suojautunut ja vastannut tuleen. Lähetillä oli mennyt tieto rykmentin esikuntaan, että vihollinen oli Kivarinjoen tasalla. Vihollinen ei ollut hyökännyt, vaan pysyi asemissaan.
Hyökkäyksestä puolustukseen
Vasempaa sivustaa suojaavan hyökkäystehtävän saanut III pataljoona aloitti hyökkäyksensä kello 06.00. 7. komppania eteni Novaja–Ryyppälä tien vasemmalla ja 8. komppania oikealla puolella. Silantojärven lounaispuolisten aukeiden alueella kohdattiin kello 10.30 vihollista eikä 8. komppanian liike päässyt jatkumaan. 7.K pääsi lähes tavoitteena olleen Silantojoen tasalle. Vaikka 8. komppania ammutti useita kranaatinheittimistön tulivalmisteluja, ei hyökkäys päässyt liikkeelle. Illansuussa oli pakko vetää 7. komppaniakin taaksepäin, ettei se yksinään jäisi vaaralle alttiiksi Raasuli–Lempaala tien suunnassa. Molemmat komppaniat ryhmitettiin Silantojärvestä lounaaseen suuntautuvan purolinjan luoteispuolelle. Uusi yritys tehtiin kello 19.00 alkaneen puolituntisen tykistövalmistelun jälkeen, mutta kello 21 mennessä oli saavutettu ainoastaan sama tasa, kuin päivällä. Komppanioita vedettiin hiemaan taemmas ja majoituttiin.
Seuraava tulivalmistelu alkoi 9. syyskuuta aamulla kello 05.30. Komppaniat aloittivat kuudelta etenemisen, joka keskeytyi kello 12.30. 7. komppania oli kohdannut Silantojärven ja maantien välillä miinoitteen ja pioneerit tarvittiin apuun. III P:lle alistetun pioneerijoukkueen yksi ryhmä poisti noin 200 miinaa. Komppaniat pääsivät taas liikkeelle ja ilmoittivat kello 16 olevansa tavoitteessa, Silantojoen tasalla Silantojärven ja Lempaalanjärven välisellä kannaksella. Kaksi joukkuetta 9.K:sta lähetettiin saman tien Ryyppälän suuntaan varmistamaan etelään. Komppanian yksi joukkue sai maaston haravointitehtävän Maaselkä–Sutela välisellä alueella, mutta vihollisia ei enää tavattu. Venäläiset pioneerit olivat panostaneet Silantojoen puusillan Raasulin tiellä. Räjäytyspartio tuli pahaa aavistamatta sillan kupeeseen jolloin 3. konekiväärikomppanian konekiväärit ampuivat venäläiset maantieojaan.
7.K ja 8.K majoittuivat karttasanan Lukkarinmäki Lu-osan eteläpuolisessa maastossa tien molemmin puolin. Viholliselle oli aiheutettu 22 kaatuneen tappiot ja kolme vankia oli otettu. III P oli menettänyt kuusi miestä kaatuneina ja kuusi aliupseeria sekä 10 miestä oli haavoittunut.
Ryyppälän tiekolmion valtaamistehtävän saanut I pataljoona oli valmiina hyökkäämään 8. syyskuuta illalla. Hyökkäyksen liike oli suunniteltu siten, että 1.K ja 3.K suunnattaisiin Sutelan pohjoispuolitse ja 2.K eteläpuolitse, tavoitteena tiekolmio noin kilometri Ryyppälästä etelään. Tulivalmistelu ammuttiin, mutta pataljoonan komentaja päätti siirtää hyökkäyksen seuraavaan aamuun, koska oli tullut pimeä. Andersson todennäköisesti piti liian riskialttiina lähetä etenemään tuntemattomassa maastossa mahdollisesti taisteluvalmista, kenttävarustetuista asemista taistelevaa ja kenties valaisuvälinein varustautunutta puolustajaa vastaan.
Tykistövalmistelu alkoi aamulla 9. syyskuuta kello kuusi. Kranaatinheittimistö liittyi valmisteluun ampuen sisäänmurtokohtia. Tulivalmistelun päätyttyä kello 06.15 käynnistyi pataljoonan hyökkäys. Vain 2. komppania onnistui etenemään. Komppania ilmoitti kello 10.30 saavuttaneensa Urvalan eteläpuolisen pellon reunan, eli oli noin kilometrin etäisyydellä tiekolmiosta. Taistelupartio lähetettiin kohti Ryyppälän tiekolmiota. 1.K ja 3.K ammuttiin liikkeelle uudella voimakkaalla tulivalmistelulla. Tiekolmio saavutettiin kello 14 ja pataljoona ryhmittyi sen alueelle tilapäiseen puolustukseen. Pataljoonaa vastassa olleet voimakkaat vihollisosastot pääsivät irtautumaan todennäköisesti Pappilanniemen kautta yli järvikapeikon ja Voikalan niemen jälkeen etelään Lempaalanjärven itärantaa.
II pataljoonan hyökkäys alkoi 8. syyskuuta kello 10. Sen tavoitteeksi oli asetettu Heinola ja myöhemmin Rivalinmäen purolinja. Kyseessä oli todennäköisesti Kivarinojan pohjoisempi haara. Purolinja saavutettiin kello 16. Hyökkäys oli edennyt Rivalinmäen eteläpuolelle noin 400 metrin päähän, kun se oli äkisti pysähtynyt. Kärkikomppaniana oli viides komppania. Hyökkäystä johtanut komppanian päällikkö oli jäänyt pohtimaan vaihtoehtoja. Komppanian edessä oli auennut Munakukkulan sekä Rivalinojan välinen laaja suojaton ja soinen alue. Päällikkö oli koonnut joukkueenjohtajat ympärilleen ja neuvotellut, mitä olisi tehtävä. Edessä oli täysin suojaton ja lisäksi vaikeakulkuinen aukea. Komppanian miehet näkivät, että vihollinen oli miehittänyt Rivalinmäen. Vihollisen lakit ja aseet olivat erottuneet selvästi taivasta vasten. Joukkueenjohtajat olivat rohkaisseet päällikköä jatkamaan hyökkäystä, koska matka oli lyhyt. Hyökkäysvaiheen päätös oli lähestymässä, eikä raskaita tappioita mahdollisesti aiheuttava eteneminen aukealle houkutellut. Pataljoona ryhmittyi saavuttamansa purolinjan alueelle yöksi. Hyökkäystä jatkettiin seuraavana aamuna kello kuusi, tavoitteena Muratan maasto ja Lempaalanjärven ranta. Iltaan mennessä oli saavutettu Lempaalanjärveen asti ulottuva purolinja, todennäköisimmin Kivarinojan eteläisempi, aina Lappalaisenmäeltä alkava haara. Pataljoona ryhmittyi puolustukseen saavuttamalleen tasalle ja yöpyi. Samalla tasalla jatkettiin tulevinakin päivinä. Näyttää siltä, että tavoitteeksi käsketyn Muratan alueelle ei edetty, eikä sotapäiväkirjoissa esiintyvä purolinja ole Muratovka-joki. Tähän viittaavat pataljoonan tekemät ilmoitukset lähetetyistä tiedustelupartioista sekä myöhemmin tapahtunut Munakukkulan haltuunotto.
Sota näytti ikävät kasvonsa II pataljoonalle, kun se oli jo ryhmittynyt puolustukseen valtaamalleen tasalle 10. syyskuuta. Pataljoonan kranaatinheitinjoukkueen yhden heitinryhmän tuliasema oli 4. komppanian komentoteltan lähistöllä. Kranaatinheittimen ympärille oli kokoontunut heitinmiesten lisäksi uteliaita sotilaita useammasta yksiköstä. Kaikilla oli ilmeisesti ollut halu nähdä ja kokea ampuminen kranaatinheittimellä. Kranaatinheitin oli saanut luvan ampua. Mutta ennen kuin yhtään kranaattia oli putkesta maalia kohti ammuttu, kuului tuliasemasta kova räjähdys. Jälkeenpäin asia tutkittiin ja tuhon syyksi oli paljastunut kaksoislataus. Kranaatinheittimen putkeen oli ladattu toinen kranaatti ennen ensimmäisen kranaatin putkesta lähtemistä. Surmansa saivat heitinryhmän yksi mies, tykkikomppanian kaksi miestä ja 4. komppanian yksi mies. Lisäksi vihollisen tarkka-ampuja ampui apuun rientäneen 5. komppanian joukkueenjohtajan vänrikki Nurmen. II pataljoonan kranaatinheitinjoukkueen miehistä 12 haavoittui. II pataljoonan sotapäiväkirja on yleensäkin varsin suppea verrattaessa muihin pataljooniin, eikä siinä tätäkään tapausta noteerattu.
Jutikkalan maastoon sijoittunut II pataljoonan esikunta tuli 11. syyskuuta yllätetyksi esikunnan alueelle harhautuneen vihollispartion vuoksi. Osa partiosta ehdittiin tuhota muiden paetessa metsään. Kaatuneiden joukossa oli muun muassa kaksi upseeria ja yksi nainen.
II pataljoonan puolustuslohkoa kavennettiin 11. syyskuuta kello 17. Uusi oikea raja oli tienhaara karttasana Maaselkä e-kirjaimesta 500 metriä pohjoiseen–karttasanan Sutela S-kirjain–karttasanan Muratta M-kirjaimesta 500 metriä luoteeseen oleva lampi ja siitä edelleen Nakkalovon tienhaara–Rokanjärven pohjoispää. Lohkon vasempana rajana oli Lempaalanjärvi.
II pataljoona jatkoi kenttävarustustöitä valtaamallaan tasalla 12.–14. syyskuuta välisenä aikana. 5. komppanian partio teki tiedusteluretken Muratan tasalla olleen nelikulmaisen lammen maastoon todeten sen alueella olevan pesäkkeitä, joista osa oli miehitettyjä. 6. komppania eteni Munakukkulalle ja Penninmäelle. Vaikka Penninmäelläkin todettiin vihollisen varustettuja asemia, ei sitä voitu miehittää sivustauhkan vuoksi. I pataljoona otti vastaan II pataljoonan asemat 15. syyskuuta kello 12 ja II P siirrettiin lepoon Lukkarinmäen ja Silantojärven väliseen maastoon.
Yhteenvetoa
Sekä suomalaiset että neuvostoliittolaiset yhtymät ja niiden alaiset joukot tuntuvat kesällä 1941 toimineen joiltakin osin omien ohjesääntöjensä vastaisesti. Ainakaan 10. divisioonan ja sen alaisen Jalkaväkirykmentti 1:n osalta eivät tehtävätaktiikan periaatteet olleet juurikaan käytössä. Divisioonan esikunta vaikuttaa olleen johtoporras, jossa operatiivisten ratkaisujen lisäksi hyvin usein tehtiin myös taktisen tason päätökset, eli miten joukkoja pitää käyttää ja kuinka paljon niitä mihinkin tehtävään tulee suunnata. Ratkaisut olivat kuitenkin pääosin oikeita tai ainakin oikean suuntaisia, koska 10.D kykeni hyökkäysvaiheen tehtävänsä täyttämään. Jalkaväkirykmentti 1 toimi ylemmän johtoportaansa hengessä taktisen tason toimintatavoista päätettäessä. Harvoin jäi pataljoonan komentajalle liikkumavaraa oman tehtävänsä täyttämisessä. On kuitenkin muistettava, ettei jatkosodan jalkaväkirykmentti ollut yhtymä, joka kykeni itsenäisiin sotatoimiin. Se oli lähinnä taktinen yksikkö, joka toimeenpani divisioonan operaatioon kuuluneita osia.
Myöskään neuvostoliittolaisen yhtymän toiminnassa ei heijastunut puna-armeijan väliaikaisen kenttäohjesäännön ajatus siirtää puolustussota vihollisen maaperälle. Puna-armeija kuitenkin toimi oman sotataitonsa perusperiaatteiden mukaisesti. Sotaa oli pystyttävä käymään pitkällisesti, vihollista oli kulutettava, sen edestä oli väistyttävä jos voimasuhteet eivät olleet itselle edulliset ja aikaa ratkaisevan vaiheen valmisteluille oli voitettava. Myös monia yllätyksellisiä hyökkäyksiä joutui JR 1 hyökkäysvaiheensa aikana kohtaamaan. Marxilais-leniniläinen sotateoria ilmeni Jalkaväkirykmentti 1:stä kesällä 1941 vastassa olleiden joukkojen toiminnassa. Se, oliko sotataidon praktiikka selvä seuraus tietoisesta valinnasta toteuttaa mainittua sotataidon teoriaa, jää toisen tutkimuksen tehtäväksi.
Jalkaväkirykmentti 1 osallistui ylempien johtoportaidensa määrittelemiin ja suunnittelemiin operaatioihin Karjalan kannaksen takaisin valtaamisen vasemmalla siivellä. Rykmentti ei päässyt osallistumaan esimerkiksi Viipurin valtaukseen tai muihin näyttäviin ja julkisuutta saaneisiin sotatoimiin. Rykmentti täytti velvollisuutensa osana 10. divisioonaa ollen tärkeässä roolissa useiden pienempien asutuskeskusten valtaamisessa ja ennen kaikkea vihollisen jatkuvassa kuluttamisessa. Lopputuloksena oli raskaiden tappioiden lannistama ja varsin passiivinen vastustaja, joka onnekseen pystyi suojautumaan Leningradin uloimman puolustuskehän vahvistuviin rakenteisiin.
Rykmentti täytti tehtävänsä ja saavutti menestystä muun muassa Ojajärvellä, Kaukolassa, Kaarlahdessa, Räisälässä, Sakkolassa, Valkjärvellä, Kirjasalossa ja lopulta Lempaalassa. Vaikka epäonnistumisiakin eri taisteluissa ilmeni, kykeni JR 1 ja sen pataljoonat sekä komppaniat nopeastikin eteen tulleissa tilanteissa ratkaisemaan ongelmat ja voittamaan vaikeudet. Tietyt pikkumottien laukaisemiset, vihollisyksiköiden täydelliset tuhoamiset ja suuretkin sotasaaliskaappaukset olivat yksiköille suuria onnistumisia, vaikkei niistä mitään suurta numeroa tehty. Johtajien ja miehistön välinen luottamus oli rakentunut hyvälle pohjalle, kun asemasota alkoi.
Jalkaväkirykmentti 1 oli hyökännyt 5. elokuuta alkaen 7. syyskuuta saakka noin 390 kilometriä. Matkana se ei ollut rykmentin miehistä tuntunut kummalliselta. Sotilaat olivat olleet nuoria, pääosin 19–23-vuotiaita ja fyysisesti hyvässä kunnossa olevia. Hyökkäysvaiheeseen sisältyi kuitenkin lyhyitä jaksoja, joiden päivämarssit lähestyivät JR 1;n sotilaiden fyysisiä rajoja. Purnaamista ei ainakaan lähteistön perusteella esiintynyt, vaan rykmentti täytti tehtävänsä ja oli henkisestikin valmiina asemasotavaiheen koettelemuksiin.
(Oheisessa karttapiirroksessa 10.divisioonan ryhmitys lohkollaan 20.10.1941. Vasemmalla JR 2, sitten JR 1 ja oikealla II/JR 43. Lähde: 10. Divisioonan ryhmitys 30.10.1941. 10. divisioonan Sotapäiväkirja 1941. KA SPK 5929).
