Hyökkäystä jatketaan
Kun vihollisen päävoimat oli lyöty Räisälässä, antoi 10. divisioona 18. elokuuta käskyn takaa-ajon jatkamisesta. Hajanaisia vihollisryhmiä liikkui vielä Räisälän alueella, mutta pääosa sen voimista oli vetäytynyt Särkisalon suuntaan pyrkien edelleen Räisälän–Lähdekorven tietä etelään. Divisioonan hyökkäyksen painopiste määritettiin Vuoksen ja Kiimajärven välisen kannaksen suuntaan. Operaatioideana oli katkaista oikealta saarrostaen Myllypellon suunnalta maitse edenneen ja Kilpolasta aluskuljetuksin siirretyn vihollisen irtautumisreitit etelään ja lounaaseen. Divisioonan I välitavoitteeksi määrättiin tasa piste 24–Humalainen–Pitkäjärven eteläpää–Kauru–Kiimajärvi. II välitavoite sijoittui tasalle Vuoksi Kiviniemen koskeen saakka (koski mukaan lukien)–Haitermaa–Kiimajärvi–tie Konnitsasta Lumilahteen–Vuoksi (Käkisalmen haara).
Divisioonan hyökkäyksen kärjessä eteni Taisteluosasto Vänttinen tien Räisälä–Kiviniemi suunnassa. Taisteluosasto Maskulan tehtävänä oli puhdistaa osalla joukoistaan Räisälän maasto ja suunnata pääosa joukoistaan kohti etelää JR 43:ta seuraten sekä toimien hyökkäyksen toisena portaana. Kun taisteluosasto oli edennyt Lähdekorven tienhaaraan, sen tuli jatkaa koilliseen Lähdekorpi–Rötkäkangas–Musakanlahti–Haitermaa suuntaan tavoitteena Vuoksen ja Kiimajärven välinen kannas. Taisteluosasto Kääriäinen sai käskyn vallata Konnitsa ja jatkaa siitä itään tavoitteena tasa piste 19–Heinosenkylän länsireuna–Lumilahti, joka oli lujasti pidettävä. Jokaiselle taisteluosastolle annettiin tehtävä asettaa tiedustelutehtävään käytettävä kaukopartio. Taisteluosasto Maskulan kaukopartion vastuulla oli Haitermaan ja Kiimasjärven välisen kannaksen tiedustelu. Mikäli kaukopartio joutui taisteluun, oli kosketus ylläpidettävä ja pyrittävä pitämään hallussa saavutettu tasa, varsinkin tärkeät tienhaarat, kunnes taisteluosaston lähettämät vahvistukset saapuisivat.
II armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Laatikainen oli antanut illalla 16. elokuuta käskyn 18. divisioonan komentajalle eversti Pajarille pyrkiä valtaamaan sillanpääasema Vuoksen vastarannalta. Pajari oli antanut jo 17. elokuuta joukoilleen käskyn ylimenon aloittamisesta. Hän oli käskenyt, että sillanpää oli otettava nopeasti haltuun ja sitä oli laajennettava Vuoksen suuntaisesti Ylä-Paakkolaan ja edelleen Äyräpäähän. Tiedustelutietojen mukaan vastarannalla Hopeasalmen kohdalla ei ollut merkittäviä vihollisjoukkoja. Pajarin joukot valtasivat 18. elokuuta aamuun mennessä noin kaksi kilometriä syvän ja noin 4 kilometriä leveän sillanpääaseman Vuoksen vastarannalta. Elokuun 21. pnä ylimenokuljetukset siirrettiin Vuosalmelle. Pajarin divisioonan vahvennettu pioneeripataljoona oli rakentanut ponttonisillan Vuosalmelta Äyräpäähän.
Jalkaväkirykmentti 1:n toimintaan vaikuttanut 10. divisioonan seuraava hyökkäyskäsky annettiin 21. elokuuta aamupäivän päätteeksi. Käskyn mukaan divisioonan joukot olivat takaa-ajollaan saavuttaneet Kiviniemen Kasarmilan eteläpuolella noin 2 ½ kilometrin päässä sijainneen purolinjan, Sakkolan aseman pohjoispuolella olleen kansakoulun ja Miisuan luoteispuolella olleet lammet. Divisioona aikoi jatkaa vihollisen takaa-ajoa katkaistakseen sen yhteydet Vuoksen yli. Käskyn mukaan divisioonan tuli Vuokseen nojautuen ja vesistölinja varmistaen etelästä ja lounaasta saavutettava kannakset Laatokan ja Pyhäjärven välillä sekä Pyhäjärven ja Kiimajärven välillä. Kiviniemessä tuli pyrkiä saamaan sillanpääasema Vuoksen etelärannalta.
Taisteluosasto Maskulan tehtävänä oli vallata Sakkolan kirkonkylä ja sen jälkeen valmistautua etenemään Haparaisen–Vilakkalan tai Saaprun suuntaan. Taisteluosaston tiedustelualueeksi osoitettiin Sakkola–Saapru–Enkkua suunta. Taisteluosaston kaukopartion piti tiedustelun lisäksi katkaista puhelinyhteydet tiedusteltavalla alueella kulkevan tiestön varsilta sekä tehokkaasti häiritä vihollisen liikennettä. Divisioona oli selvittämässä mahdollisuuksia varustaa kaukopartiot pienikokoisilla radioilla.
Taisteluosasto Vänttinen oli vallannut Kiviniemen 21. elokuuta ja saavuttanut Vuoksen. Vihollinen oli hävittänyt Kiviniemen sillat räjäyttämällä. Jalkaväkirykmentti 2 oli aloittanut hyökkäyksensä Konnitsaan 19. elokuuta. Kylä oli saatu vallattua seuraavana päivänä.
Jalkaväkirykmentti 1:n pääosat jatkoivat etenemistä uuden tehtävänsä mukaisesti Tiurin kautta kohti Lupran kylää Kiimajärven eteläpuolella. Kärjessä marssi III pataljoonan 9. komppania. 8. komppania seurasi heti perässä. Tiurissa oli saatu yhteys jalkaväkirykmentti 43:n osiin. Rykmentti oli marssinut 18.–19. elokuuta yhden jatkosodan aikaisen pisimmän marssinsa. Marssitie oli pituudeltaan noin 60–65 kilometriä. Rykmentin pääosat saapuivat Lupran kylään 20. elokuuta klo 06.00 mennessä. Sakkolan ja Kiviniemen suuntiin suunnattiin heti partiotiedustelu ja asetettiin varmistukset eri suuntiin ennen majoittumista. Vielä 20. elokuuta päivän aikana tiedustelupartioilta saatiin tieto, että vihollinen oli ryhmittynyt Sakkolan aseman koillispuolelle Pannusaaren aukeiden länsireunalle.
Taisteluosasto Maskula aloitti hyökkäyksenä 21. elokuuta klo 15.00 ilman tykistön tukea. Tykistö ei ollut ehtinyt vielä hyökkäykseen mukaan. Tykistön siirtyminen oli hidastunut, koska Räisälän–Kiviniemen tie oli mennyt huonoon kuntoon ja tielle oli jäänyt suuret määrät vihollisen kalustoa sekä tuhottuja hyökkäysvaunuja. Taisteluosasto Maskulan kärjessä hyökkäsi I pataljoona tehtävänään Sakkolan valtaaminen. II pataljoona hyökkäsi ryhmityksessä vasemmalla tehtävänään suojata rykmentin pääosien vasen sivusta ja vallata Kiimajärven kaakkoispuolinen Miisuan kylä. Pataljoona valtasi Miisuan 21. elokuuta kuluessa. III pataljoona oli rykmentin reservinä ja seurasi I pataljoonan takana.
Sakkolan valtaaminen
Taisteluosasto Maskulan hyökkäys oli alkanut suunnitelman mukaisesti. I pataljoonan kärjessä oli hyökännyt tien suunnassa 2. ja 3. komppania. Kun komppaniat olivat saavuttaneet Sakkolan aseman länsireunan, oli alkanut kiivas taistelu.
”Tilanne oli hyvin sekava. Välillä tuntui siltä, että vihollinen ampui edestä, vasemmalta ja oikealta. Pyrimme olemaan niin suojassa kuin suinkin mahdollista. Aina kun tilanne oli vähän rauhoittunut, tulitimme asemaa yrittäen osua kaikkeen, mikä liikkui. Siinä kävi myös niin, että kiivaassa taistelutilanteessa kuulimme kuorma-autojen ääniä ryhmityksemme vasemmalta puolelta. Hetken kuluttua taaksemme ilmestyi kaksi kuorma-autoa lavat täynnä ryssiä. Toivuimme hetken hämmennyksestä ja tuhosimme molemmat kuorma-autot vihollisineen. Sen tapahtuman jälkeen hyökkäsimme asemalle ja saimme sen aika helposti haltuumme. En kyllä ymmärtänyt, mihin ne ryssät olivat menossa. Olihan heillä täytynyt olla tiedossa, että suomalaiset joukot olivat vastassa, jos länteen mennään. Oli se omituinen juttu. Rautatieaseman saimme vallattua samana iltana 21. elokuuta puoleen yöhön mennessä”.
Pataljoonan hyökkäystä jatkettiin välittömästi Sakkolan kirkonkylän suuntaan. Kun pataljoona oli saavuttanut kirkonkylän länsireunan, alkoi kova taistelu. Vihollinen oli tuntunut olevan joka paikassa – jopa heinäkuhilaista oli tullut tulta vastaan, eikä hyökkäys edennyt.
”Tuli käsky kaivautua, koska eteenpäin ei päästy. Kaivauduimme kuka milläkin tavalla. Minulla ei ollut muita kaivautumisvälineitä kuin pakki ja lusikkahaarukka mutta niillä kaivoin itseni jonkinlaiseen suojaan”.
Pataljoonan hyökkäys oli pysähtynyt. Eversti Maskula oli antoi III pataljoonan komentajalle majuri Mäntylälle käskyn hyökätä Suursuon eteläreunaa kiertäen noin kaksi kilometriä Sakkolan kirkonkylän pohjoispuolelle ja katkaista Sakkola–Sortanlahti tie. Pataljoonan tuli suojata rykmentin vasen sivusta sekä estää mahdollisten vihollisen lisävoimien tulo Sortanlahdesta Sakkolan suuntaan.
Hyökkäys keskeytettiin 21. elokuuta yön ajaksi. Yötä olivat valaisivat vihollisen Sakkolassa tuleen sytyttämät rakennukset. Vihollinen oli ilmeisesti vetäytymässä kirkonkylästä. Tiedustelupartiot toivat yön aikana tiedon, että vihollinen oli jättämässä kylää ja oli tuhoamassa kirkonkylää perusteellisesti.
Mahdollisesta irtautumisesta oli tieto välittynyt myös divisioonan esikuntaan. 22. elokuuta päivätyssä käskyssä sen johdosta hyökkäystä päädyttiin jatkamaan ja valmistautumaan peräti Taipaleenjoen ylittämiseen. Taisteluosasto Maskulan tehtävänä oli osalla joukoistaan ensin yhteistoiminnassa JR 2:n kanssa selvittää Kiimajärven motti ja sitten jatkettava etenemistä Sakkolan valtaamiseksi. Hyökkäyskaistan oikeana rajana oli Vuoksi ja vasempana rajana Kiimajärven itäisimpään lahteen laskeva puro–karttasana Hytinsuo–Veteläsuo–karttasanan Vilakkala ensimmäinen a-kirjain–Terenttilänsuo. Taisteluosasto Maskulalla oli tarvittaessa myös tieosuuden Vilakkala–Terenttilä käyttöoikeus.
10. divisioonan käskyssä kiinnittää huomiota se, että siinä kehotettiin menestystä saavuttanutta taisteluosastoa tehokkaaseen vaikutukseen vihollisen sivustassa ja selustassa kaistan välirajasta välittämättä. Lause sisälsi suuren riskin, mutta se oli toisaalta myös ensimmäinen konkreettinen esimerkki tehtävätaktiikan ilmenemisestä 10. divisioonan aiemmin varsin kontrolloidulla sotatiellä. Käsky antoi taisteluosaston komentajalle mahdollisuuden suunnata joukkojaan haluamallaan tavalla kohti käskettyä tavoitetta, kunhan vihollisen puolustus vain oli saatu murrettua ja tie edessä oli auki. Lauseen sisältämä riski liittyy toimintaan naapuritaisteluosaston hyökkäyskaistalla. Divisioonan esikunta oli vakioinut menettelyn, jossa kukin taisteluosasto suuntasi kaukopartion oman hyökkäyskaistansa etuosaan. Kun hyökkäys oli alkanut, oli mahdollista että kaukopartio tai vaikkapa etummaisen pataljoonan kärki erehtyi luulemaan oman taisteluosastonsa hyökkäyskaistalle suuntaavaa naapuritaisteluosastoa viholliseksi. Epäsuoran tulen iskun suuntaaminen omien joukkojen keskuuteen olisi huonoimmassa tilanteessa voinut johtaa suuriinkin tappioihin, puhumattakaan suomalaisjoukkojen välillä käydystä tulitaistelusta.
Taisteluosasto Maskula jatkoi hyökkäystä 22. elokuuta kello 06.00 alkaen. Tykistöryhmä Mäkiprosi tuki hyökkäystä kolmella patteristollaan. III pataljoona hyökkäsi Sakkolan pohjoispuolelle ja katkaisi saamansa tehtävän mukaisesti Sakkola–Sortanlahti tien. I pataljoona hyökkäsi suoraan kirkonkylään. Laukausten vaihto oli hajanaista. Vihollinen oli vetäytynyt kirkonkylästä ja tuhonnut sen suurelta osalta. Rykmentti oli vallannut Sakkolan 23. elokuuta mennessä.
Vaikka kyse on vain yhden taistelijan teoista, on syytä nostaa esiin rykmentin jääkärijoukkueen sotamies Pauli Tantun edelleenkin ensiluokkainen toiminta konepistoolinsa kanssa. Esimiehet totesivat Kaukolan lisäksi Tantun kunnostautuneen myös Sakkolan valtaamisessa. Tanttu ylennettiin korpraaliksi ja myöhemmin hän sai miehistöön kuuluneille hyvin harvoin myönnetty Vapaudenristin ritarikunnan 4. luokan risti miekkoineen. Korpraali Tanttu jatkoi sodan kuluessa esimerkillistä ja rohkeata toimintaansa muun muassa Valkjärvelä, Kirjasalossa, Lempaalassa, Valkeasaaressa ja Vammeljärvellä niin huomiota herättävällä tavalla, että ylipäällikkö jatkosodan jo päätyttyä päivämäärällä 21. joulukuuta 1944 nimitti hänet 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Pauli Tanttu oli Jalkaväkirykmentti 1:n ainoa Mannerheim-ristin ritari.
Sakkolan valtaamisen jälkeen JR 1 ja sen vahvennuksena ollut 32. tykkikomppanian yksi joukkue ryhmitettiin huollettavaksi ja lepoon. Muut alistukset vedettiin takaisin omiin emoyksiköihinsä. I pataljoona ryhmittyi Haparaisten kylän länsilaitaan ja II pataljoona Miisuan kylän alueelle. III pataljoona marssi kuorma-autoilla Terenttilä–Kirvesmäki–Taipale alueelle ja järjesti varmistuksen Riiskan kylän suuntaan Vuoksen vastarannalla. Divisioona antoi joukoilleen käskyn tilapäisestä puolustukseen ryhmittymisestä 23. elokuuta. Tykistöryhmä Linnapuoli, koostuen II/KTR 3:sta ja yhdestä raskaasta patterista, oli Taisteluosasto Maskulan tukiryhmänä.
