Salpa-asemasta valtakunnanrajalle
Koska viholliskosketusta ei suojavaiheessa saatu, oli myös puolustustehtävän kannalta ymmärrettävää että 10.divisioonan valvontalinjaa työnnettiin edemmäs, jotta vihollisen ryhmityksestä ja aikomuksista oli mahdollisuus saada edes jonkinlainen käsitys. Tiedustelun ulottaminen aiemmalta taisteluetuvartiolinjalta vihollisalueelle olisi johtanut liian pitkiin partioetäisyyksiin. Ei kuitenkaan ole epäselvyyttä siitä, mikä vaihe kenttäarmeijalla oli alkamassa. Ylipäällikkö oli kesäkuun viimeisinä päivinä päätynyt käynnistämään hyökkäyksen Laatokan koillispuolitse. Sen kannalta oli tärkeätä ryhmittää koko armeija rajalle. Painopistesuuntaa ei haluttu paljastaa – siksi oli hyödyllistä, että mahdollisimman laajalla alueella pidettiin vihollinen kiireisenä. Eteentyönnetty ryhmitys oli perusteltu myös siinä tilanteessa, jos Karjalan armeijan hyökkäys johtaisi vihollisen puolustuksen luhistumiseen myös muualla. Nopea eteneminen estäisi vihollisen tuhotyöt rajantakaisessa Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella.
Jalkaväkirykmentti 1:n tehtävää oli täydennetty divisioonan esikunnassa 27. kesäkuuta pidetyssä puhuttelussa. Itse tehtävä oli pysynyt ennallaan, mutta puolustusryhmitystä oli siirrettävä eteenpäin linjalle Ärtjärvi–Koiralampi–Haapajärvi–Lutijärvi–Kärkijärven pohjoispää–Metsä-Kansola–Kähärilän eteläpuoli–Konnunsuo. Puolustuslohkon oikeaksi rajaksi määritettiin Haapajärven pohjoispää–Suur-Kiiala–Lutijärven länsiranta–Pyhälampi–Kitijärvi. Lohkon vasemmaksi rajaksi käskettiin Seiniäisenjärvi–Vihtorinjärvi-Mustajoki–Soskuanjoki. Naapurina oikealla oli Jääkäripataljoona 1 ja vasemmalla Jalkaväkirykmentti 2.
Rykmentin puolustusjärjestelyissä I pataljoona oli suunniteltu ryhmitettäväksi lohkon etuosaan taisteluetuvartioon. II ja III pataljoonan ryhmitykset muodostaisivat päävastarinta-aseman. II pataljoona sijoittuisi oikealle ja III pataljoona vasemmalle. Pataljoonan väliraja kulki linjalla Viipurin–Lappeenrannan tie–Kärkjärvi–Kärkisilta–tie ja Kärkijärvi (II pataljoonalle mukaan lukien).
Siirtyminen
JR 1:n pataljoonat ja erillisyksiköt siirtyivät uudelle toiminta-alueelleen Nuijamaalle. Suurin osa ryhmitysalueista sijoittui Nuijamaan kuntaan kuuluneiden Kasukkalan, Antamoisen, Rapattilan kylien alueille. III pataljoona ryhmittyi Kärkjärven pohjoispuolelle, II pataljoona järven länsipuolelle ja I pataljoona leveään suojausryhmitykseen Rapattila tasalle.
I pataljoona lähti marssille Lemiltä 30. kesäkuuta kello 23.00. Siirtyminen tapahtui yöllä ja seuraavana päivänä levättiin. Marssi jatkui taas seuraavan yön suojassa. Vaikka ilmavoimat suojasivat joukkojen perustamista ja keskittämistä, ajoitettiin keskitysmarssit myöhäiseen iltaan ja yöhön, jolloin vihollisen ilmatoiminnan oletettiin olevan vähäisempää. Pataljoona oli kokonaisuudessaan saapunut uusiin asemiinsa 2. heinäkuuta kello neljä. Alue oli rauhallinen, eikä lento- ja tykistötoiminta ollut voimakasta.
II pataljoonan siirtyminen kohti rajaa alkoi 1. heinäkuuta kello 18.00. Lähtö tuli nopeasti suhteessa saatuun koulutukseen. Viimeisimmän saapumiserän varusmiehet eivät olleet päässeet ampumaan edes paukkupatruunoita ja nyt oltiin oikeassa sodassa. Pataljoona leiriytyi lepoa varten yöllä kello 01.00 noin viisi kilometriä Lappeenrannan eteläpuolella. Päivällä pidettiin vain käskynjakoja ja marssia jatkettiin 2. heinäkuuta kello 17.00. Papunen–Kärkjärvi väliselle alueelle saavuttiin 2. heinäkuuta kello 22 alkaen, jolloin välittömästi asetettiin varmistus eteen ja aloitettiin uuden pääpuolustuslinjan kenttävarustustyöt. Olosuhteet olivat muuttuneet edellisestä ryhmitysalueesta, koska II pataljoonan taisteluetuvartiolinjaan kohdistui vihollisen epäsuoraa tulta 3. heinäkuuta kello 02.15.
Pataljoona ulotti tiedustelupartioinnin 7. heinäkuuta rajan ylitse. Lähes yhdeksän tunnin mittainen partio lähti liikkeelle iltapäivällä kello kolmen tienoilla ja palasi ennen puolta yötä. Vaikka partio ilmoitti edenneensä noin kahden kilometrin syvyyteen vihollisen ryhmityksessä, ei rajantakaisista havainnosta päätynyt pataljoonan sotapäiväkirjaan mitään merkintöjä.
III pataljoonan yksiköt aloittivat marssinsa samana iltana kello 18–19 välisenä aikana. 8. komppania aloitti marssinsa 1.7. klo 19.30 ja piti pitemmän marssitauon Hanhijoen kylässä 2. heinäkuuta kello 02 alkaen. Liikkeelle lähdettiin taas iltahämärissä kello 19. Perillä marssitavoitteessa Antamoisissa oltiin 2. heinäkuuta klo 23. Aamusta alkaen 3. heinäkuuta oli ohjelmassa leirialueeseen tutustumista ja lepoa, seuraavana päivänä tuliasemien tiedustelua sekä ryhmittymistä ja 5. heinäkuuta tuliasemien kunnostamista. Ryhmittyminen ja pataljoonan tulisuunnitelma olivat valmiina jo 3. heinäkuuta.
Hyökkäysvalmiuteen
Divisioonan käsky sisälsi jo selviä viitteitä tulevan toiminnan aktiivisesta luonteesta. Tulevaa etenemistä silmälläpitäen oli joukkojen aloitettava maastontiedustelu, valittava sopivat oppaat ja viitoitettava tiestö takaa saapuvia lisäjoukkoja varten. Rakennetut miinoitukset ja ansoitukset oli selvitettävä tarkasti, jotta niiden nopea raivaaminen oli mahdollista. Saimaan kanavan rakenteissa ja kanavan rautatiesillassa olleet hävityspanokset oli poistettava 3. heinäkuuta iltaan mennessä. Uudella pääpuolustuslinjalla tuli aloittaa tulialueen raivaukset, konetuliaseille tuli valmistella avoasemat ja kiväärimiehille ampumakuopat. Uusia sulutuksia ei enää ollut lupa tehdä. Joukoilla oli lupa miehittää ja ottaa haltuun miehittämättömiä tai heikosti miehitettyjä maastonkohtia lohkon komentajan harkinnan mukaan. Haltuun ottamiset tuli valmistella huolellisesti, jotta ylimääräisiä yllätyksiä ei niiden yhteydessä tapahtuisi. Jalkaväkirykmentti 1:n komentaja piti ohjat tiukasti käsissään pidättämällä mainitunlaisten miehittämisten ja haltuun ottojen toimeenpano-oikeuden itsellään. Pataljoonille annettu käsky ei sisältänyt lupaa ryhtyä omiin yrityksiin oman toiminnan kannalta edullisten maastonkohtien miehittämiseksi. Maskula päätyi toteuttamaan hänelle annetun mahdollisuuden vahvennetulla I pataljoonalla, mutta sitä ennen pataljoona sai kokea vihollisen tulivoiman myös etuvartiotehtävänsä aikana.
Koska uudella ryhmitysalueella ei ollut aikaisemmin tehty minkäänlaisia linnoitteita tai estetöitä, kohdistui 10. divisioonan joukkoihin Salpa-aseman aikaista ryhmitystä huomattavasti suurempi panssarivaara. Tämän vuoksi päädyttiin irroittamaan Salpa-aseman tykkibunkkerien pienikaliiperisimmat tykit ja perustamaan ylimääräisiä panssarintorjuntaosastoja. Miehistö saatiin samoja aseita Salpa-asemassa käyttäneistä rykmenttien jalkaväki- ja tykkimiehillä täydentäen. Tällä tavalla JR 1 sai kolme tykkijoukkuetta, jotka oli varustettu ranskalaisilla 25 millimetrin Marianne-tykeillä (25 PstK/34 ja 37), yhden joukkueen, joka oli varustettu 47 millimetrin sveitsiläisillä Böhler-tykeillä (47 PstK/35). Marianne-tykit evakuoitiin myöhemmin huonon läpäisytehonsa vuoksi rykmentistä, mutta sveitsiläis-itävaltalaiset kanuunat pysyivät käytössä aina Valkeasaareen saakka.
Tulikaste
Jalkaväkirykmentti 1:n maasotatoimet alkoivat 2.–3. heinäkuuta välisenä yönä. Neuvostotykistön tulitus kohdistui kello kahden jälkeen sekä I että II pataljoonan alueelle. Aamulla kello 9 ja 11 välillä luutnantti Zilliacuksen 1. komppanian vasen siipi Kärkisillan tähystystornin suunnalla joutui voimakkaan konekivääri- sekä kivääritulen kohteeksi. Sen päätteeksi komppanian alueelle ammuttiin joitain kenttätykin laukauksia. Pataljoonan esikunta oli kahdesti yhteydessä 1. komppanian päällikköön, joka kävi lyhyesti kello 11.45 itsekin pataljoonan komentopaikalla kertomassa tilannetietonsa. Kello 12.15. 1. komppania ilmoitti, että tähystystornia suojaamassa olleet kaksi ryhmää olivat irtautuneet varsinaisiin taisteluasemiinsa noin kello 11.30. Pataljoonan kranaatinheitinjoukkue sai kello 12.20 käskyn ampua tulivalmistelun tähystystornin etumaastoon. Kello 12.40 kapteeni Andersson ilmoitti rykmentin esikuntaan tykistön tukemasta noin puolen komppanian suuruisesta vihollishyökkäyksestä, joka oli onnistunut ottamaan haltuunsa Kärkisillan tähystystornin. Torni ehti olla vihollisen hallussa alle tunnin. Kun rykmentin komentaja ja tykistökomentaja saapuivat I pataljoonan komentopaikalle kello 13, oli tähystystorni taas omien hallussa ja tilanne rauhoittunut. Vihollinen oli valmistellut tornin hävittämisen, mutta panoksiin ei ollut asennettu sytyttimiä. I pataljoonan kranaatinheitinjoukkueen tulivalmistelu saattoi säikäyttää vihollisen ja luoda kuvan, että voimakas vastaisku oli juuri alkamassa.
Kärsityt tappiot, rykmentin tehtävän muutokset ja marssi Jänköjärveltä Kananojan suuntaan eivät olleet alentaneet rykmentin taistelumoraalia. Eversti Maskulan divisioonan esikuntaan heinäkuun 5. päivänä tekemän ilmoituksen mukaan henki rykmentissä oli mitä parhain ja mieliala innostunut. Miehet näyttivät ymmärtävän vallitsevan tilanteen ja sen asettamat vaatimukset. Miehistön keskuudessa oli intouduttu Kananojalle siirryttäessä huudahtelemaan ”Ensimmäinen tavoite on Viipuri!” ja ”Ei pysähdytä ennen kuin Pietarissa!”.
Pataljoonatasollakin tiedettiin ylimmän johdon suunnitelmista jo 7. heinäkuuta. I pataljoonan sotapäiväkirjaan oli tuolloin merkintä: ”`Heinänteko` aika lähestyy.”, jolla viitattiin Karjalan armeijan hyökkäysoperaatioon.
Vihollinen
Osa Suomen vastaisen rajan eteläisimpiin osiin ryhmitetyistä neuvostojoukoista oli ammattitaitoisia rajavartiojoukkoja tai muuten hyvin koulutettuja ja varustettuja sekä motivoituneita yksiköitä, mutta mukaan mahtui myös toisenlaatuisia joukkoja ja yksilöitä. Heinäkuun 5. päivänä 3. komppanialle antautui ukrainalainen sotilas, joka kertoi myös useiden muiden yksikkönsä ukrainalaisten olevan valmiita antautumaan. Seuraavan päivänä kello yhden tienoilla kaksi puna-armeijalaista antautui tornikukkulan kohdalla ja lähes samaan aikaan kaksi sotilasta edellispäiväisen ukrainalaisen vangitsemispaikalla. Näiltä antautuneilta saatiin otettua talteen kaksi puoliautomaattikivääriä ja neljä käsikranaattia. Seuraava ukrainalainen antautui 7. heinäkuuta. Kaikki sotavangit kuulusteltiin ensin rykmentissä ja toimitettiin sen jälkeen divisioonan esikuntaan.
Tulitoiminnan lisäksi viholliseen pyrittiin vaikuttamaan myös muilla menetelmillä. Tiedotuskomppanian ääniauto saapui I pataljoonan lohkolle 11. heinäkuuta illalla ja aloitti venäjänkieliset kuulutukset. Neuvostotykistö yritti häiritä lähetyksiä hajanaisella tykistön tulituksella, mutta ilman vaikutusta. Edeltäneinä päivinä rykmentille oli antautunut muutamia ukrainalaisia asevelvollisia. Propagandalähetysten kielivalikoimaan kuuluikin venäjän ohella myös ukrainan ja tataarin kielet.
Armeijakunnan hyökkäyssuunnitelma
IV armeijakunta oli suunnittelemassa uuden rajan yli suuntautuvaa hyökkäystä. Armeijakunnan hyökkäyksen painopiste aiottiin muodostaa ensin vasemmalle siivelle, koska vihollisen Vuoksenlaaksossa havaittu toiminta oli todettu aktiiviseksi ja uhkaavaksi. Siihen liittyen 10. divisioonan taakse Joutseno–Suokuma–Kausala–Lauritsala alueelle oli keskitetty 12. divisioona, jonka hyökkäys aiottiin suunnata Saimaan kanavan itäpuolitse. 10. divisioonan suunniteltiin osallistuvan hyökkäykseen murtautumalla Nuijamaanjärven länsipuolelta läpi vihollisen ryhmityksen ja valtaavan Saimaan kanavan ylimenopaikat Rättijärven sekä Juustilan eteläpuolella sijaitsevan järven välisellä alueella ja jatkavan hyökkäystä 4. divisioonaa avustaen Tienhaaraa kohti. 10. divisioonalle alistetut linnoituspataljoonat ja linnoituskomppaniat suunniteltiin irrotettavaksi divisioonasta everstiluutnantti Räsäsen komentoon. Räsänen toimi Linnoitusprikaatin komentajana.
Vaikka valmistelut olivat pitkällä ja hyökkäyshenki korkealla, ei heinäkuun alkupuolella päästykään hyökkäämään. Päämaja päätti helpottaa IV AK:n vasemmanpuoleisen naapurin, II armeijakunnan tilannetta käskemällä IV AK:n ottaa siltä vastuu Kuurmanpohjasta Vuokseen ulottuvalla lohkolla. 12. divisioona sai puolustusvastuun kanavan ja Vuoksen välisestä lohkosta. Divisioona ei enää ollutkaan kaikkine voimineen käytössä hyökkäyksellisiin sotatoimiin. Vihollisen toiminta rauhoittui, eikä aluksi ajateltua koko rykmentin voimin tehtävää hyökkäystä lopulta toteutettukaan.
Heinäkuun alussa JR 1:n vahvuus oli ollut 129 upseeria, 567 aliupseeria ja 3040 miestä. Rykmentti oli menettänyt ajalla 6.–12. heinäkuuta kaatuneina yhden aliupseerin ja kuusi miestä. Haavoittuneita oli yksi upseeri, neljä aliupseeria ja seitsemän miestä. Sairastapauksia oli ollut 3+1+51.
JR 1:ä oli vahvennettu ja siitä oli muodostettu Taisteluosasto Maskula. Vihollisesta muodostetun kuvan täsmennyttyä ei Kananojan lohkolla aloitettavalla suuremmalla hyökkäyksellä nähty menestymisen mahdollisuuksia. Aktiivinen vihollinen ja sen tekemät puolustusvalmistelut eivät antaneet oikein mahdollisuuksia edullisempien hyökkäysasemien valtaamiseksi, mikä monella muulla divisioonalla oli ollut mahdollista. JR 1 joutui tyytymään I pataljoonan 12. heinäkuuta toteuttamaan hyökkäykseen. Vaikka hyökkäys joutui ajoittain pysähtelemään, se oli onnistunut tulikaste. Tällä oli suuri merkitys etenkin varusmiespataljoonien itseluottamuksen kehittymisen kannalta.
Harhauttamissuunnitelman mukainen hyökkäys Mustajoen kukkuloille
JR 1:lle käsketyn 10. divisioonan harhauttamissuunnitelman toisen vaiheen mukaisen hyökkäystehtävän Mustajoen lounaispuolella olevaan kukkulamaastoon sai III pataljoona. Pataljoonan komentaja piti puhuttelun, tai oikeammin suunnittelutilaisuuden 23. heinäkuuta aamulla. Tilaisuuteen osallistuivat 8. komppanian päällikkö luutnantti Kotila, Osasto Koivun II joukkueen johtaja ja II/Pion.K. joukkueen johtaja. Paikalla olivat myös tukevan patteriston komentaja ja kranaatinheitinkomppanian päällikkö. Tilaisuudessa laadittiin suunnitelma väkivaltaisen tiedustelun toteuttamisesta (1:50 000 kartan) kukkula numero 1:stä kaakkoon sijaitsevan T-kirjaimen muotoisen kukkulan haltuun ottamiseksi.
8. komppanian II joukkue, kaksi ryhmää I joukkueesta ja kaksi ryhmää IV joukkueesta siirtyivät hyökkäysvalmiusasemiin luutnantti Ruokolahden 3. komppanian vasemmanpuoleiseen tukikohtaan kello 10.30. Hyökkäykseen osallistui myös 3. konekiväärikomppanian II joukkue. Tehtävänä oli hyökätä kahdella joukkueella ja vallata tien Kananoja–Myllysilta luoteispuolella Mustajoen varressa ja sen luoteispuolella olevat kukkulat. Osaston reservinä oli sen takana seurannut puolijoukkue.
Ennen tehtävän toteuttamista pataljoonan esikunta sai tiedon vänrikki Lipsosen kaatumisesta ja vänrikki Majanmaan haavoittumisesta.
Väkivaltaiseen tiedusteluun liittyvä tykistövalmistelu alkoi kello 11.55. Hyökkäys alkoi heti tulivalmistelun päätyttyä. Se eteni ripeästi ja läpäisi venäläisten rakentaman piikkilankaesteen. Liike jatkui 100–150 metriä estelinjan taakse. Tällöin takaviistoon jäänyt, noin joukkueen vahvuinen ja kahdella konekiväärillä sekä pienoiskranaatinheittimellä varustettu vihollisjoukkue avasi tulen. Kyseinen osasto oli siirtynyt edellisiltana salassa saman piikkilankaesteen tasalle ja kaivautunut. Nyt se päästi tarkoituksella suomalaisosaston esteen läpi ja teki yllättävän tulenavauksen. Varsinkin oikealla edennyt joukkue kärsi raskaita tappioita tuli-iskussa ja sen hyökkäys pysähtyi. Tällöin muun muassa joukkueenjohtaja, vänrikki Kivinen haavoittui. Vasemmalla Mustaojan vartta edenneet kaksi ryhmää pystyivät jatkamaan etenemistään.
Hyökkäysryhmityksessä vasemmalla edennyt komppanian päällikkö luutnantti Kotila siirtyi oikealle, otti yhden ryhmän johtoonsa ja yritti nopealla iskulla poistaa tiedusteluhyökkäyksen selustasta vaarantaneen uhkan. Kotila sai kuitenkin heti alussa surmansa rintaan osuneesta luodista. Tiedusteluhyökkäyksen voima tyrehtyi pitkäksi aikaa sen menetettyä tärkeimmät johtajansa heti alkuhetkillä. Taistelulähetti ilmoitti puhelimella komppanian komentopaikalle, mitä oli tapahtunut. 3.KKK:n konekivääripuolijoukkueen johtaja vänrikki Ijäs lähti heti liikkeelle panssarintorjuntajoukkueen kanssa kohti taistelupaikkaa. Perään lähetettiin vielä kolme kivääriryhmää. Vänrikki Kolehmainen ilmoitti pataljoonan komentopaikalle kello 14.50, että kolme ryhmää oli saavuttanut tavoitteen. Välimaastossa oli edelleen vihollisen vahvennettu joukkue. Rykmentin komentaja saapui pataljoonan komentopaikkaan kello 15.00 kuullakseen väkivaltaisen tiedustelun tuloksista. Vänrikki Ijäs muodosti taistelualueelle saapuneista uusista joukoista taisteluosaston, tuhosi piikkilankaesteen tienoilla olleen vihollisen ja jatkoi etenemistä tiedusteluhyökkäykselle määritettyyn tavoitteeseen asti. Ijäksen osasto pääsi tavoitteeseen kello 19. Pataljoonan tiedustelu-upseeri lähti kello 20 ottamaan selvää lopputuloksesta. Kello 21 III pataljoonan esikunta sai tiedon, että 8. komppania oli saavuttanut tavoitteen ja puhdistanut välimaaston vihollisista.
8. komppania sai kello 22 jälkeen käskyn ottaa vastaan rintamavastuu luutnantti Ruokolahden tukikohdassa yhdellä joukkueella ja kahdella konekiväärillä sekä miehittää tiedusteluhyökkäyksellä vallattu tasa yhdellä ryhmällä. Mikäli vihollinen hyökkäisi kukkuloille, oli ryhmällä lupa irtautua. Edellä mainitut järjestelyt oli käsketty III pataljoonalle rykmentistä kello 22 tienoilla: pataljoonalla oli lupa vetää 8. komppania T-kukkulta ja jättää etumaastoon vain varmistus. Yksikkö oli vedetty ja varmistus asetettu kello 23.00. Varmistukseksi jätettiin kiväärijoukkue, kivääriryhmä, kaksi konekivääriä, yksi panssarintorjuntakivääri ja kranaatinheitinryhmä. Tiedusteluhyökkäyksessä mukana ollut henkilöstö oli vaihdettu ja siirretty komppanian edelliseen majapaikkaan lepoon kello 24 mennessä. Pataljoonan komentaja antoi vielä kello 01.00 käskyn vetää varmistusosasto valvontalinjan tasalle vihollisen tykistön ja kranaatinheittimistön muodostaman uhkan ja saarrostusuhkan vuoksi. Samana yönä kello 01.30 suoritettiin etulinjassa yksikön vaihto. Rintamavastuun I pataljoonan yksiköltä otti III pataljoonan 9. komppania.
Vihollinen joutui jättämään taakseen kymmenen kaatunutta, kaksi konekivääriä ja useita kivääreitä sekä puoliautomaattikivääreitä. Vaikka oma ryhmitys oli ulotettu kauas eteen, oli pääpuolustuslinja pidettävä entisellään. Vihollinen kohdisti vallattuihin maastonkohtiin ajoittain voimakasta kranaatinheittimistön tulitusta.
Päivän tapahtumissa erityistä neuvokkuutta todettiin osoittaneen vänrikki Ijäs 3.KKK:sta, alikersantit Rastas ja Turkki, sotamiehet Mörsky, Hölsä, Hyöppönen, Purho ja Petranen. Tappiot olivat raskaat. Kaatuneita oli seitsemän: luutnantti Kotila, kersantti Myllylä, alikersantti Hartikainen, sotamiehet Reijola, Hongisto, Romu ja Holopainen. Haavoittuneita oli 19: vänrikki Kivinen, kersantit Turkki ja Leinonen, alikersantti Sipari, Kuparinen, Metsola, Olkkonen ja Pesonen, sotamiehet Buuri, Illukka, Turkkila, Mankki, Lopatto, Tulokka, Husnodin (?), Ampuja, Pätilä, Talka, Suonio ja Palmen. Sotamies Ampuja kuoli haavoihinsa joukkosidontapaikalla ja sotamies TAlka myöhemmin sairaalassa. Kaatuneiden määrä nousi siis yhdeksään. Venäläisten tappiot arvioitiin 27–35 kaatuneeksi. Komppania valtasi sotasaaliiksi kaksi konekivääriä, kolme pikakivääriä, 10 automaattikivääriä, yhden pienoiskranaatinheittimen ja siihen 42 kranaattia, 11 kivääriä, 10 pistintä, erilaisia työaseita ja 40 käsikranaattia.
Vaikka tehtävä täytettiin, komppanian kärsimät tappiot olivat aivan liian raskaat suhteessa saavutettuun hyötyyn. Kyse oli kuitenkin ”vain” divisioonan harhauttamissuunnitelman mukaisesta hyökkäyksestä rajoitetuin tavoittein, eikä esimerkiksi jonkun hallitsevan maastonkohdan valtaamisesta rykmentin hyökkäyksen painopistesuunnassa. Peräti 15 prosenttiin kohonneet tappiot vahvennetun kiväärikomppanian tuliportaan vahvuudesta olivat rykmentin siihen astisen sotatien kovimmat.
Kananojan vaiheen merkitys
Jalkaväkirykmentti 1:n suorittamat valmistelut Kananojalla eivät menneet hukkaan, koska hyökkäykseen liittynyt koulutus, varustuksen täydentäminen ja maastontiedustelu palvelivat suoraan myös heinäkuun loppupuolella tapahtunutta toimintaa. Etenkin iskuosastotoimintaa varten perustettu Osasto Koivu, joka oli koko ajan koulutuksessa Märkälän alueella, tuli olemaan arvokas voimavara hyökkäyksessä Kananojalle ja varsinaisessa hyökkäysvaiheessa elo–syyskuussa. Useimpien yksiköiden kanssa järjestetyt yhteistoimintaharjoitukset opettivat kiväärikomppanioille menetelmiä, joilla kenttävarustettu tukikohta oli voitettavissa. Iskuosastoja ei elokuussa myöskään kaikkiin hyökkäyssuuntiin riittänyt, joten yksiköiden oli ajoittain tultava toimeen omillaan, huolimatta siitä kuinka voimakas bunkkeri edessä oli.
Koko Taisteluosasto Maskulan voimin tehtävää hyökkäystä Kananojan ja Saimaan kanavien ylikulkupaikkojen valtaamiseksi ei lopulta päästy toteuttamaan. Vihollisen ryhmitys oli osoittautunut siinä määrin valmistelluksi ja ryhmitys vahvaksi, ettei 10. divisioonan hyökkäyksen välittömälle menestymiselle ollut varmuutta. Yllätyselementti oli menetetty. Jalkaväkirykmentti 1 saavutti kuitenkin paikallista menestystä tiedusteluhyökkäyksissään, tosin raskaiden tappioiden hinnalla. Komppanioiden saamaa taistelukokemusta voidaan toki pitää arvokkaana lisänä, joka osaltaan selittää rykmentin menestystä hyökkäysvaiheessa.
Jalkaväkirykmentti 1, 10. divisioona sekä koko IV armeijakunta muodostivat hyökkäyksellisen uhkan, joka osaltaan sitoi vihollisen joukkoja ja aiheutti taistelutoiminnallaan sille tappioita. Yhtymän ja sen alaisten joukkojen toiminta voidaan nähdä osana Päämajan suunnitelmaa lyödä vihollinen Laatokan koillispuolisella hyökkäyksellä. JR 1 toimi yhtenä lenkkinä kaakkoisrajalle ryhmitettyjen jalkaväkirykmenttien ketjussa, jolla pyrittiin toisaalta selvittämään vihollisryhmityksen heikot kohdat, mutta erityisesti sitomaan vihollisen joukkoja ja pakottamaan ne passiivisiksi, pyrkien siten salaamaan ja helpottamaan varsinaisen läpimurtohyökkäyksen käynnistämistä.
